tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pulau Pangkor ja hampurilaisia malesialaisittain

Maistuuko?
Tultii tälläselle pinta-alaltaan melko vaatimattomalle, noin kaheksan neliökilometriä kattavalle saarelle. Pieni huoli ja murhehan siinä oli, että mahtaako löytyä hampurilaisia ollenkaan.

Toinen huoli oli että onkohan ne paskoja jos niitä löytyy. Kolmas oli että tohtiiko niitä syödä jos vieressä on tosi halvalla jotain tosi hyvän näköstä paikallista katuruokaa.

Jokainen näistä osoittautu ihan epärelevantiksi ja suomalaiselle ominaiseksi etukäteismurehtimiseksi - hampurilaisia löytyi, ei ollu ees paskoja ja kaiken lisäks ne oli katuruokaa (tai no osa ainakin on)! Vittu miten hieno maa.

LISÄÄ HAMPURILAISIAAAA
Tollasia edellä nähtyjen kuvien kaltasia hampurilaiskojuja on täällä nimittäin melkosen paljon. Ikävä kyllä osa niistä on auki vaan viikonloppusin. Paikalliset tuntuu suosivan niitä kokolailla rutkasti, joten miksen siis minäkin?

Me käytii yks ilta testaamassa tollanen kioski. Teki mieli kokeilla kaikki mutta se ei nyt taida enää olla mahdollista: esimerkiks toi ekan kuvan kikkari ei oo ollu auki sen päivän jälkeen kun tälle saarelle saavuttiin. 

Sinä kohtalokkaana iltana auki oli vaan yks kioskeista, joten se valikoitui mestaksi. Listalla oli hampurilainen, special hampurilainen eli kielitaidottomille erikoishampurilainen - sekä double special hampurilainen eli tuplasti yhtä erikoinen - tai tuplasti sama erikoinen kuin se edellinen erikoinen. 
Aasialaisten logiikka toimii erilailla kuin muilla mantereilla varttuneiden, joten ikuiseksi mysteeriksi jää ero näiden hampurilaisversioiden välillä. 

Lista
Olennaisempi ero on pihvilihan laatu, oikeastaan siis tuleeko se kanalla vai lehmällä. Päädyttiin ottamaan special-versiot kummastakin laajemman vertailupohjan saamiseksi. 

Euron juusto

Malesia ja euron juusto
Läpileikkauskuva tässä:

Huomasitko että sama kuva on täällä kahdesti?
Nuo hampurilaiset kumpikin oli itse asiassa perin päteviä. Kutsun niitä euron juustoks ilman juustoa, koska juustoa niissä ei ollut mutta hinta oli jokseenkin euron, noin 4 Malesian ringgitiä. Aika loogista, vai mitä? 

Siinä missä suomalaiset grillikioskit luottaa pääasiassa kuivien raaka-aineiden koossa pitävään voimaan, nämä Malesian paikalliset eivät. 
Kuivilla raaka-aineilla tarkoitan siis lähinnä sitä, että vaikka joukossa on kastikkeita ja juustoa, pääraaka-aineet on tosi vahvasti erillään toisistaan. Sämpylät on kuivia ja pihvi se lämmin sydän hampurilaisen autiossa maassa.
Näissä hampurilaisissa sen sijaan meininki on ihan toinen - tarkoitus on tehdä yhtenevä kokonaisuus mikä on eheä ja muhea alusta loppuun, kansisämpylästä pohjaan. 

Jännä erikoismetodi, mitä aion kokeilla myös kotona, oli kananmunan lisääminen. Se tehtiin nimittäin niin että, pihvi paistettiin keittolevyllä ensin. Sen jälkeen pihvi siirretään sivuun ja järjettömällä voimalla leväytetään yksi kappale kananmunia levyllä, helvetin laajalle alueelle. Kun muna on hivenen paistunut, lyödään aiemmin paistettu pihvi päälle ja lisätään soosia. En tiedä mitä soosia, mutta jotain kastiketta siihen lurautettiin. Itse kokeilen jollain chiliversiolla.

Tuon jälkeen reunoilla oleva kananmuna taitellaan kuin kirjekuori A-nelosesta pihvin päälle, ja kiepautetaan koko ympäri.

Pohjalle tulee hivenen salaattia, eikä muita aineita oikeastaan. Melko yksinkertaista - koska hampurilaiset lähtökohtaisesti on.

Maku oli herkullinen, lihan laatu tuskin on ihan se paras mahdollinen mutta toisaalta silti riittävän hyvä, että lihan saattoi jättää aavistuksen punaiseksi. Kana oli onneksi läpipaistettu - kanapihvi tosin ehkä parhaisiin kanahampurilaisiin verrattuna aavistuksen mauton.

Kokonaisuudessaan silti hintaan ja olosuhteisiin nähden todella jees!

Toiset hampurilaiset mitä täällä syötiin, oli eri luokkaa monessa suhteessa. Kun ekan kerran tultii koko saarelle, nähtii joku ravintola ihan tossa satamassa. Oletus oli että se on: a) kallis b) tarjoilee pääasiassa länsimaalaista ruokaa ja c) on paska.

Ei pitänyt taaskaan paikkaansa oikeastaan mikään noista. Käytii ekalla kerralla syömässä halpaa paikallista ruokaa, mutta piti mennä takasin koska siellä oli myös hampurilaisia tarjolla.

Kato nyt näitä
Hampurilaisetkaan eivät olleet kalliita! Tavallaan vähän erikoisia, silti. Listalla oli puolenkymmentä eri hampurilaista, tutulla kana/liha-valinnalla. Yks oli tollanen "oblong"-hampurilainen, mitä on noissa euronjuustokioskeissa ollu kans tarjolla. Ilmeisesti se tarkottaa yksinkertasesti vaan tollasta pidemmän mallista eikä pyöreetä hampurilaista. 

Mä pyysin omani juustolla, siinä missä Saara luotti olettamukseen ja kuvaan. Kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa, tässä tapauksessa ne tuhat sanaa ois tosin ollu valheita koska puolet kuvan osottamista asioista loisti poissaolollaan. 


Mutta aasilaiseen malliin, missä pöytä tilataan täyteen ja kukin sorkkii mitä ruokaa sattuu halajamaan, jaettiin ne. 

Monster Burger!
Toi oblong oli, kuten Saara asian muotoili: "vähän raikkaampi kokonaisuus". Kumpikin oli naudanlihapihvillä varustettu, mutta tuo pitkulainen piti sisällään juustoa sekä tomaattia mitä toinen "Monster Burger"-nimellä kulkeva ei tehnyt. 

Tampereen Zarillostakin saa Pepper Burgerin, missä on ohessa pippurikastiketta. Siis sellasta kermasta perus-vitun-pippurikastiketta. Niin oli myös näissä. Tässä tapauksessa sitä tosin tuskin on tehty Knorrin pussista - mukana maistui ehta pippuri mikä varmaan on paistettu tossa kuppilassa pääasiassa jotain muuta ruokaa varten mutta päätetty lisätä myös hampurilaiseen. 
Lisä ei ollut missään nimessä huono, tuossa Saaran hampurilaisessa sitä vaan oli niin paljon liikaa että se teki kokonaisuudesta aavistuksen toivottua tunkkaisemman. Kastike kaikessa paksuudessaan peitti makuja alle aika paljon. 

Ihan hyviä hampurilaisia silti tyynni kaikki, vähän odottamattomassa mestassa kylläkin. Hintaa oli oblong-burgerilla nykykurssilla noin 2,3 euroa ja tolla "isommalla" 2.5 euroa. Hintaansa nähden siis perin jouheva hampurilainen. 

Hampurilaisblogi täyttää kohta yhden vuoden. Siinä missä oletin jonku randomin lukevan muita blogejani, hampurilaisblogi ylitti odotukset. Sivulatauksia on tuhansittain ja ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa se, mikä on hyvä hampurilainen. Minuakin kiinnostaa. 
Sen vuoksi tämä kuva joka täsmentää, että onni löytyy usein juuri sieltä mistä ei sovi olettaa sitä löytää.

Kioski

torstai 19. maaliskuuta 2015

Vielä kerran Fortizzaan

Fortizzassa on hampurilaisblogin tiimoilta tullut käytyä kaksi kertaa. Ensimmäinen kertaha oli ihan positiivinen kokemus, toinen ei niinkään.

Toisen kierroksen pettymys varmaan johtui chiliburgerin chilittömyydestä, koska tällä viikolla kokemus oli paljolti ensimmäisen kaltainen: ihan ok perusburgeri.

En ehkä silti enää suosittelisi Fortizzaa erityisesti hampurilaisten vuoksi, mutta jos sinne nyt joku sattuu eksymään niin hampurilainen on ihan vahva vaihtoehto. Itse kävin koska firman viikoittainen lounas nyt satuttiin syömään tuolla.

Maltese Burger
Kyseinen maltalaishampurilainen pitää sisällään maltalaista makkaraa, naapuroivalta Gozon saaren juustoa eli Gbejnaa ja kaikkea muuta jännää. 

Tällä saarella on aika paljon hampurilaisia mitkä sisältää edellä mainittuja elementtejä. Jotenki makkara ei mun mielestä oo kuulunu ikinä hampurilaiseen mutta ajattelin ottaa riskin ja kokeilla. 
Alkuun pettymys oli melkoinen kun makkaraa ei näkynyt sitten missään, kunnes hoksasin että ovelat ketkukokit olikin pistäneet sen pieniksi paloiksi, aurinkokuivattuja tomaatteja messiin ja pihvitaikinaan! 

Nerokas idea mikä teki pihvin koostumuksesta vähän kuohkeamman ja toi makuun myös pikantin vivahteen. Ruokalista väitti että maltalainen juusto olisi sulatettu, mitä se ei kyllä ollut. Se ei toisaalta ollut ainoa juusto purilaisessa vaan mukana oli myös jotain perus-goudaa tai edamia tai vastaa melko mautonta juustoa. Se juusto sentään oli hillitysti sulatettu ja piti hampurilaisen kivasti koossa. 
Rucolan olisin taas jättänyt uteliaille sivussa olleen salaatin sekaan. 

Lisäpisteet myös siitä, että hampurilaisen täytteeksi listatut paneroidut sipulirenkaat tarjoiltiin hampurilaisen vieressä, ei sisällä. Ehkä Fortizzan kokit on lukenu hampurilaisblogia ja tajunnu tehdä asiat paremmin? 

Hinnat on kyllä noussu vitusti tuollaki jossain vajaassa vuodessa, eikä tuokaan ollut kyllä ihan 14 euron hintansa arvoinen. Melkein naapurissa sijaitsevasta Cardinista sai saaren (tähän mennessä) parhaan hampurilaisen jota kuinkin samalla hinnalla. Toisaalta kun työpaikka maksaa niin mitä väliä. Jos tuolla ois ollu hintaa vaikkapa 8 euroa niin hinta/laatu-suhde ois ollu ihan täysin kohdillaan.

Tässä vielä läpileikkauskuva: 

Siinä se nyt sitte on
Oon kyllä alkanu hiljalleen arvostamaan tollasta briossi-tyylistä sämpylää hampurilaiskäytössä vaikka joskus muinoin sen lyttäsinkin. Tollanen kevyt, rakenteeltaan kuohkea sämpylä nostaa tärkeimmät ainesosat arvoonsa paremmin kun joku luonteikkaampi supersämpylä. 

Mutta se siitä! Tämä blogipostaus on kirjotettu Maltan lentokentältä käsin, seuraava hampurilainen syötäneen Malesian länsirannikolla tai Kuala Lumpurissa. 

Tsekkasin jo pari todella vitun pätevän olosta hampurilaismestaa KL:stä etukäteen, ongelmaksi saattaa muodostua se ettei olla Kuala Lumpurissa kun pari päivää paluumatkalla. Ei sillä etteikö siinä ehtisi, mutta markan maksava aasialainen katuruoka tuppaa pieksemään kaikki maailman hampurilaiset 100-0. 

Koska koko blogi nyt on kuitenkin saatettu alkuun Aasiassa, olisi pyhäinhäväistys olla syömättä ja bloggaamatta vähintään parista matkan aikana. Katsotaan mitä löytyy! 

torstai 5. maaliskuuta 2015

TexMex - uusi yritys

Yks perjantai käveltii himaan päin töistä. Sitä ennen käytii töidenjälkeisoluella eli niin sanotulla after workilla sekä kaupassa ostamassa kookoskermaa ja minimaisseja - kuin mikä tahansa perjantai siis.

Törmättiin matkalla muutamaan kaveriin ex-lähikuppilamme Black Goldin terassilla. Black Goldista tulee muuten usein mieleen tämä todella muikea biisi.

Kuten usein, yksi asia johtaa toiseen -  tällä kertaa ilta sai hampurilaisvivahteen.
Muutenkin oli vähän hankaluuksia päättää että mitäpä tuota söisi, vastaus löytyi onneksi läheltä!
Sattuu nimittäin olemaan niin, että BG:n vierustalla on TexMex missä käytiinkin jo hampurilaisretkellä aiemmin.

Tällä kertaa tosin allekirjoittanut oli ainoa joka söi hampurilaisen - muut söi muuta. Yks Anskuki joka oli mukana söi keittoa - kuka vittu syö ravintolassa keittoa? Irtopisteet rohkeasta valinnasta!

Ei sillä ettäkö tältä saarelta loppuis ravintolat kesken vielä, mutta tuntuu vähä olevan tällänen uudelleenarviointikierros menossa.
Vaan mitäpä tuosta, tässä katsaus viimeisimpään TexMexin hampurilaiseen:

Tässäkö se ny sitte oli?
Edellinen TexMexin hampurilainenhan oli positiivinen yllätys, tämä ei niinkään. Pihvin koostumus oli ihan ok, tai oikeastaan sellasta ylempää keskikastia. Pysy kiitettävän hyvin kasassa, olematta kuitenkaan kuiva tai liian tiivis. 
Toivomisen varaa silti jäi: vähän paksumpi pihvi olisi ehkä mahdollistanut sellaselle medium-asteelle paistamisen. 



Juustoa, hennosti salaattia, chilikastikeräpellys ja sipulirenkaita sisällä. 
Paneroidut sipulirenkaat ei mun mielestä oo oikeestaan ruokaa ollenkaan, ja vielä vähemmän ne on hampurilaisen täytteitä. Viileä välimeren ilmasto voi talvisaikaan jäähdyttää juuston nopeasti, mutta luulenpa tässä tapauksessa kyseen olleen silkasta hutiloinnista.
Juusto olisi myös mielestäni voinut olla jotain sellasta, mikä myös maistuis joltain eikä vaan venyis. Talous-edam - laatutietoisen ravintolan valinta.  

Siinä missä edellinen TexMexin hampurilainen oli kovinkin balanssissa ainesosiensa kesken, tämä ei ollut. Myös tuo coleslaw mitä ohessa tarjoiltiin oli mautonta paskaa. 
Viime kerralla luonnetta toi mustikka-chipotle-kastike - minkä varmasti kuka tahansa hampurilaisharrastaja Suomessa toki tekisi paremmin - ja klassisen hapan-makea-yhdistelmän liittäminen hampurilaiseen. 
Nyt tässä ei oikein ollu mitään ideaa, tuo vaan oli tollanen mötkö. 

Totuttuun tapaan pyysin lisächiliä - sain sen tällä(kin) kertaa kastikkeen muodossa. Ihan ok dippiä ja silleen, mutta aika kaukana tulisesta. 
Muutenkin vituttaa jos pyytää tuoretta tai kuivattua chiliä ja vastaus on "ei oo" - jostainhan se nyt perkele tiensä sinne soossiinkin löytää. Paitsi joo, tietysti sitä ei oo tehty itse. 
Chilikastike lurkkii purkin takana
TexMex nähtävästi mainostaa omia hampurilaisiaan sillä, että pihvit on tehty jostain Kobe -lehmän sukulaisnaudasta. Mitä vittua? Kobe on kobe, muut on muita. 
Slogan kuuluu - suora lainaus menusta - "KING SIZE WAGYU BURGERS. WE DARE YOU TO FIND BETTER!" 

Joopa joo vittu. Haaste vastaanotettu ja parempi löydetty jo sata vuotta sitten. Harmi ettei tästä ilmeisesti saa mitään palkintoa. 
Jos nyt tilanne on oikeesti se, että tuolta keittiöstä jotain priimalihaa löytyy, se ei kyllä mitenkään ilmene näistä hampurilaisista.
Tekis mieli mennä ite näyttämään. 
Jepjep vittu meh
Seura paikkaa usein ruoan puutteet, kuin myös tässä tapauksessa. Hauskaa oli, seuraavalla kerralla joku eri hampurilainen eri mestassa.

PS. tykitellään.