DIY-päivä numero 2.

Uuu uu uu aloitetaan kuvalla!

Edellinen tee-se-itse-päivä vietettiin tovereiden parvekkeella grillaillen tuossa naapurissa, tällä kertaa himassa ja ilman grilliä. Seuraava DIY-päivä vietetää himassa ja grillataa niin perkeleesti.
Mutta siihen nyt on vielä aikaa ku ei oo vielä grilliäkää. Tällästä tuli tällä kierroksella.

Tarvikkeina puolisen kiloa jauhettua lihaa, lisukkeita ja rakkautta. Tuli tuosta edellispostauksen Meet-ravintolaretkestä mieleen että perunamuussi ja punaviinikastike on iha hyvä lisuke hampurilaisella joten semmosta sitte. Persiljalla ja rosmariinilla ja salaisilla ainesosilla höystetty perunamuussi on meinaa melkein paras asia mitä perunasta saa aikaiseksi.

Sipulia

Sooshi ja muushi

Muussi on aika ruma ruoka

Sipulit ja hommelit

Käydäänpä ensin läpi periaatteet lisukkeissa: Hampurilaisessa on hyvä olla juustoa koska juusto on vitun hyvää. Muuten lisukkeiden pitää tasapainottaa makua niin että joukossa on happamuutta ja raikkautta ja sopivasti kosteutta, mutta ei liikaa mitään. Paistettu sipuli on hyvä vaihtoehto jos sopivan makeaa punasipulia ei ole saatavilla, kuten nyt ei ollut, suolakurkku tuo happamuutta mukavasti, jos ei ole suolakurkun ystävä, voi sen korvata esimerkiksi vähän etikkaisemmalla majoneesilla tai jollain muulla varmaan myös. Tomaatti ei ole kaikkien suosikkilisuke hampurilaisessa, olen kuullut että osa ei pidä siitä miten tomaatti käyttäytyy lämmitessään ja osa on vaan tyhmiä jotka ei tykkää tomaatista. Sitte on jotain allergioita tms. Juusto oli aika bulkkikamaa tällä kierroksella, sulatejuustomallin cheddarin sijaan mahdollisuuksien salliessa käyttäisin mieluummin provolonea tai jotain oikeeta cheddaria tai kumpaakin mutta oli toi ihan ok silti. 

Punaviinikastikkeen selättäminen ei oo kauheen helppoa, tai ainakaan ei oo ollu mulle koskaan. Nykyään oon ihan vitun supersankari mitä kyseiseen kastikkeeseen tulee mutta aika monta kertaa se vaati että onnistuin masteroimaan kyseisen taiteenlajin. Vaatii aikaa ja viiniä - kahdelle hengelle soveltuvaan määrään kastiketta tarvii ainaki litran viiniä ja mielellään toisen litran motivoimaan keittelyn oheen. Sen lisäks sata vuotta aikaa, koska kuten kaikissa kastikkeissa, erityisesti punaviinimallissa - mitä kauemmin hauduttaa sen parempi tulee.

Pihvien suhteen on myös pari eri lähestymistapaa - tällä kertaa oli ns. easy way out-pihvien vuoro. Vaihtoehdot on nimittäin ostaa jotain tosi laadukasta lihaa ja jauhaa/jauhattaa pihvit siitä, tehdä paksumpia, ehkä 1,5-senttisiä pihvejä jotka jättää keskeltä aavistuksen verran punertavaksi, tai tehdä ohuita nopeesti läpipaistettuja pihvejä. Olennaista kummassakin tapauksessa on olla laittamatta sinne lihan sekaan mitään saatanan säälittäviä korppujauhoja tai muuta paskaa vaan lihaa, mausteita ja ei muuta. Ehkä kananmuna sidosaineeks jos on sellanen fiilis ja etenkin jos jauheliha on pakasteesta sulatettu. Tuonne meni mustapippuria ja suolaa hivenen ja jotain. Ei kauheesti muuta silti. Chiliä vähän. Salaisia taika-ainesosia. Rakkautta. 

Joo on neki vähä rumia

Jaa niin sooseista tuliki mieleen että pitäähän hampurilaisessa olla vähän majoneesia tai jotakin vastaavaa. Mun mielestä kaupasta on helvetin vaikeeta löytää kelvollista, joten tähänkin projektiin kasattiin ite pieni määrä chipotle-henkistä erikoiskastiketta. Se tehdään tälleen: Ehkä desin verran majoneesia, chipotle-bbqsoosia (joku hickory-homma varmasti toimis myös), ripaus kuivattua chiliä, teelusikallinen sitruuna/lime-mehua, ruohosipulia ja mustapippuria. 

Sitte ku hommat alkaa olemaa sopivalla tolalla, pitää vaan kasata systeemit lautaselle. 

Sämpylät kannattaa paahtaa uunin jälkilämmöllä

Majoneesit

Muussi on tarjoiltu

Salaattia reunalle

Täytteet

Voilá! Siinä se sitte oli. Jäi tästä taas opittavaa seuraavalle kerralle vaan ei siitä enempää tällä erää. Ihan hyvin onnistunut ekskursio hampurilaisten jännittävään maailmaan oman kodin mukavuudessa.

Perjantai!

Hoi!

Viime viikon perjantai oli aikamoinen hampurilaispäivä! Hillityn tyylikkäästi, totta kai.
Kävin kattomassa mikä on meininki tossa juuri avatussa New Yorks Best-hampurilaisravintolassa, tässä tunnelmia.

DJ soitti jynkkyteknoa

Tyyppejä

Jono

Noutotiski

Jengi alko haihtumaan

Myös virkavaltaa kiinnosti, En tosin tiedä mikä tarkalleen.

KÄSI YLÖS KAIKKI JOTKA HALUU HAMPURILAISEEEEEN

Joo okei. Meluisaa ja rumaa eli just niinku hampurilaispaikan pitää olla. Ensikerralla kokeiluun päätyi Juicy Lucy-niminen hampurilainen. 

Ruma

Kyseisen hampurilaisen pointti on se, että pihvin sisällä on eräänlainen juustosydän. Ihan hyvä idea. Sen voi kusta tosi tehokkaasti pistämällä jotain mitäänsanomatonta edamia tai vastaavaa sinne pihvin sisään jonku oikeen juuston sijaan, kuten tässä tapauksessa on tehty. Pointsit edelleen NY Bestille siitä että pihvit on tehty laadukkaasta lihasta minkä voi jättää vähän punaseks keskeltä (Suomessa seki on kai nykyää kielletty? Voiko siellä syödä tartaria missään?). Salaattia  ja muita kasvislisukkeita oli myös vähän laiskanpuoleisesti, saattaa mennä avajaishumun piikkiin mutta kaiken kaikkiaan tämä hampurilainen edusti niin vahvaa keskinkertaisuutta että melkein ei ois tehny mieli enää mennä uudestaan. Se on kyllä annettava, että nimensä mukaisesti aika mehukas hampurilainen se oli (ja majoneesisooshiasia mikä oli kyydittämässä tuota mötköä oli oikeesti tosi hyvää). Tässä meikän jalat syömisen tuoksinassa. En toilaillut ite vaa toi puski läpi käärepaperista, tiedä sitte mitä napalmia sisälsi. 

Sooshit

Koska oli vapaapäivä, oltiin suunniteltu toverini Yeron kanssa hampurilaisretkeä. Ollaan suunniteltu sitä muute aikalailla siitä asti kun tätä blogia on kirjotettu. Malliesimerkki siitä että kun tarpeeks suunnittelee, kaikki menee päin helvettiä. Alunperin piti mennä vaan viattomasti lounashampurilaiselle jonnekki perseeseen missä kukaan epä-maltalainen ei oo koskaa käyny mutta äkkiä siitä saatii koko joukkue kasaan ja isolla taksilla isolle kylälle. 

Jouduttii venaa taksia nii kauan Saaran kanssa että haettii odotusajalla juustohampurilainen NY Bestistä.

Aika ruma hampurilainen

No ei se ollu ehkä paras idea mutta iha ok juustohampurilaine silti. 

Itse pelipaikoilla näytti tältä: 

Mitähän tuota ottais?

Voi vitun Jarmo

Jäykkänä

Noniin, purilainen

Joonaksella oli paistettuja perunia

Muushia ja sooshia

AK ei syönyt hampurilaista

Tässä se nyt on

Teemu ei kiirehtinyt, Varmo taas sohi haarukkansa salamana kohti ääntä

Hyvä meinkinki!

Siinähän kävi sitten niin että kun Yeron vuoro tuli tilata, tarjoilija ilmoitti että hampurilaiset on loppu. En tiiä mikä osa niistä oli loppu, vai ehkä kaikki, mutta loppu oli. Hampurilaisretki sai siis ikävän sivujuonteen ihan loppumetreillä. Vaan enpä olisi Yokon eli Yeron puolesta niin harmissani, koska hampurilainen oli aika paska. Niin alleviivatun keskinkertainen kun tollanen ravintolahampurilainen voi olla. Pekoni oli maltalaisittain aika jees kyllä, koska yleensä se on perseestä, mutta muuten hampurilainen oli aikalailla kuin viittomakieliset uutiset - mitäänsanomaton. Läpipaistettu tylsä pihvi mikä selkeesti oli jostain ihan tavisjämäjauhelihasta, lisukkeet itse purilaisessa oli vähän lässähtänyttä salaattia, juustoa mikä ei maistunu miltään ja se mainittu pekoni. Ei pihviravintolaan tietysti pidäkään mennä hampurilaista syömään, mutta toisaalta: Jos se liha on niin erinomaista (mitä se oli maistiaisista päätellen), miksi ei voisi tehdä hyvää pihviä jostain itse jauhetusta kulmapalasta ja koota sen ympärille järkevää hampurilaista? Irtopisteet Meetille tulee kyllä lisukevalikoimasta mihin ei edes yritetty väkisin työntää mitään elähtäneitä ranskalaisia, vaan kylkeen sai esimerkiksi perunamuussia, minkä itse valitsin, ja paistettuja perunoita mitkä muistutti tosi paljon niitä espanjalaisia ryppyperunoita minkä oikeeta nimee en just muista enkä todellakaan jaksa googlettaa. Ne oli myös hyviä, maistoin Lauralta yhen. Oheen sai myös punaviinikastiketta, kastikevaihtoehtoja oli tosin useampi mutta ei niistä sen enempää. 

Hauskaa oli, hampurilainen oli ehkä kouluarvosanoilla 7- mutta seura selkeesti 10+.

Pikapostaus ilman hampurilaista!

Mutta ei silti liittymättä hampurilaisiin!

Nimittäin, kuten edellisessä postauksessa vihjailtiin, tai oikeastaan ihan suoraan sanottiin, tapahtui nimittäin seuraavaa: muutettiin. Edellisen kämpän naapurissa oli hämmentävä viikinki-tiki-baari mistä sai holtittoman kokosia hampurilaisia, vaan mitenpä seuraavassa kämpässä.

Näkymä terassiltamme alaspäin katsoen

No ei se nyt teille tietenkään selväksi tästä kuvasta käy kun pässit maltalaiset on asentanu mainoskyltit ihan miten sattuu, mutta kaksi päivää muuton jälkeen tarkalleen uutta kämppää vastapäätä avattiin New Yorks Best semipikaruokala josta löytyykin jo asiaa täältä. Upeeta! Ei tarvi nähtävästi edes mennä enää itse hampurilaisten perässä kun ne seuraa mua.

Luonnollisesti tapausta juhlistaakseen Hampurilaisblogi pitää teemaviikon, siitä lisää myöhemmin.... 

Sitä ennen ainakin yksi purilaisretki muualla ja muutama vieraileva tähti mukaan! 

SUPERMASSIVE

Ihan tossa meiän naapurissa (toistaseks ennen ku muutetaan) on tollanen jonku saksalaisen pyörittämä The Trees-niminen ravintola. Hämmentävä paikka. Ulkopuolelta mesta näyttää ihan joltain tiki-baarilta, sisustus on tehty keskiaikaisen ravintolan hengessä, kiviseinillä on miekkoja ja kilpiä ja musiikiksi on valikoitunut tällä kertaa Bob Marley. Mitä vittua?
Sen lisäksi sieltä saa, ainakin ravintolan oman ilmoituksen mukaan, Maltan isoimmat hampurilaiset. Osa ruokalistan burgereista on sellaisia, että ei tarvi maksaa jos koko annoksen imee kitusiinsa tunnissa. Vaikea nähdä että kukaan pystyisi siihen oikeesti.
Käytiin samassa mestassa joskus kuukausia sitten ja Saara ei ollut kovin vakuuttunut tarjonnasta, tosin ei syöty burgereita sillon. Tällä kertaa pöytään päätyi yksi burgeri ja teratonni schnitzeliä mikä oli mun mielestä kyllä ihan hyvää.
Mutta kattokaa nyt tätä vittu oikeesti:

Mitvit

On se aika iso

Siis oikeesti. Siinä missä kiloon Heinzin ketsuppia menee kolme kiloa tomaatteja, tähän yhteen burgeriin on varmasti ahdettu noin kolme kokonaista lehmää. Eikä toi ees ollu niitä "syö tunnissa, saat ilmaiseksi"-mallin burgereita vaan kyseiselle mestalle ihan standardikamaa.

Hampurilaiseen oli salaattien ja tomaattien ja muiden perusaineiden lisäksi laitettu juusto ja sipulirenkaita, joista mä söin valtaosan kun Saara ei oikein dikkaillu. 

Mitä itse lopputulokseen tulee, pihvi oli järjettömästä koosta huolimatta perin hyvä, paikoin ehkä vähän kuiva mutta ei kai tuollaista lihamureketta oo niin helppo paistaa ettei kokonaisuus jostain kohtaa kärsisi. Sämpylä oli ehkä vähän turhan kiinteä, kevyempi ja kuohkeampi rakenne olisi tuonut varmasti paremmin esiin itse sisällön ominaisuudet. Soosheissa oli jotain vähän kitkerää, mikä ei omia makuhermoja suoraan kutkuttanut mutta toi vähän luonnetta annokseen silti. 

Kokonaisuutena ehkä kuitenkin hieman tasapainoton esitys, valtava koko on omiaan mainokseksi toki mutta hampurilainen hampurilaisena tipahtaa kyllä keskikastiin silti. 

Paremmalla sämpylällä ja vähän hallitummalla makuharmonialla tässä olisi ainesta kyllä ihan a-luokan burgeriksi. 

SYÖ

Fortizza revisited

Kuten aiemmin mainittu tässä blogissa, Fortizzassa oli hyvä burgeri joten mentiin muutaman kuukauden tauon jälkeen sinne uudestaan.
Pettymysten pettymys.

Tässä Fortizzan chiliburger:

Tässä burger, missä chili? 

Maltalaiset nyt kaiken kaikkiaan ainakin oman kokemuksen perusteella on aivan täysin kyvyttömiä käyttämään chiliä ruoanlaitossaan, joten tapana on mitä tahansa ruokaa tilatessa (jos siinä pitäis olla chiliä) pyytää lisächiliä kylkeen. Useimmiten saa onneks sellasta kuivattua, ihan ok-tulista ja maultaankin kelpo chiliä, kuten vaikkapa lentokentän pizzeriassa mutta tää. 

Lisächili kipossa ei onnistunut mutta tarjoilija kertoi välittävänsä tiedon keittiöön ja että chiliä, ilmeisesti sooshin muodossa, tulee ekstramäärä sitten kyllä joo vittu varmaan joo. 

MITÄÄN ees etäisesti chiliin viittaavaa ei löytynyt koko purilaisesta, missä ei nyt muutenkaan ollut mitään varsinaista luonnetta. Ihan ookoo apetta jollekkin viisvuotiaalle juustohampurilaisten ystävälle mutta jos chiliä luvataan niin kyllä sitä pitäis myös olla. Ekstrachilistä kuitenkin muistettiin laskuttaa 1,5 euroa. Jösses mitä paskaa. 

Hampurilainen sinänsä oli ihan ok, tylsä perus juustoversio, lisukesalaatti näyttää aika tylsältä kuvassa mutta oli ihan ok tuoreudessaan ja raikkaudessaan. Harmittaa vaan että listalta valikoitunut hampurilainen ei ollut yhtään se mitä piti. 

Saa nähdä tuleeko kolmatta kertaa Fortizzassa, mutta varmaan joskus joo. Jos kolmas kerta on perseestä nii sitte ei kyllä enää ikinä ihan vaan periaatteesta. 

Tässä loppuun vielä toinen kuva anti-chili-hampurilaisesta. 

Unohdettu pikaruoka

Hei!
Käytiin jonkin aikaa, ehkä sata vuotta sitten, pikaruokamestassa nimeltään New Yorks Best. Aika tylsä nimi paikalle, mutta pikaruokamaisesta luonteestaan huolimatta aika vitun hyviä hampurilaisia!

Siinä se nyt on

MMM

Joo o, no just tollasta paperiin käärästyä paskaa mitä ne nyt joka paikassa tyrkyttää. Mutta! New Yorks Bestissä satsataan laatuun nopeuden sijaan, purilaisia sai oikeesti oottaa varmaan 15 minuuttia. Todella hienon rakenteen omaavassa hampurilaisessa ei ollut mitään liikaa, eikä mitään liian vähän, oivallinen tasapaino salaatin ja sipulin tuoman raikkauden ja rapeuden sekä juuston ja pekonin välillä. Vaikka tarjoilutapa ja burgerin ulkonäkö viestii vahvasti pikaruokaa, maku ja laatu oli aika päinvastaista. Ulkonäkö pettää perkele. 

Tästä mestasta varmaan kuullaan vielä tässäkin blogissa, koska tuolta saa habaneropyreellä valellun chiliburgerin mikä on pakko käydä testaamassa vielä.

Hamburger! Nicht aus Hamburg

Saksassa tuli syötyä kaksi kappaletta hampurilaisia, ensimmäinen olosuhteiden pakosta Münchenin lentokentällä ja toinen läpällä Frankfurtissa, tai siis siinä kentällä eli noin 1000 kilsaa Frankfurtista.

Eka oli ihan paska minkä nyt arvas jo siitä että tilaushetkestä ruoansaapumiseen kesti noin 30 sekuntia.

Tjoo.. eines 

Saapuessaan purilainen oli vähän kylmä, jopa einesmäisyydestään huolimatta vähän hutiloiden kasattu ja kaiken kaikkiaan vaan ihan perseestä, pitänee olla samaa mieltä Seppo Rädyn kanssa. Mitään sanomattomin kyisin räpellys mitä oon hampurilaisten muutoin laajamittaisella ja yleensä perin tyydyttävällä rintamalla kohdannut, koskaan. Kuka tahansa kolmen markan kotikokki loihtii Saarioisten valmishampurilaisesta ja tiskiaineesta maittavamman eineen lyhyemmässä ajassa. 

Pakko mainita myös, vaikkei se hampurilainen olekaan, puolisoni syömä salaatti mikä oli myös laadultaan samaa tasoa. Siinä oli lauantaimakkaraa, mautonta juustoa ja suolakurkku. Ja mitään muuta siinä ei ollut. 

Sen sijaan paluulennolla Frankfurtin kautta tuli vastaan hentoinen yllätys. 

Nimittäin kentällä lähtöportin tietymillä oli sellanen pubi, missä tapettiin aikaa ennen ku piti juosta koneeseen. Ja tämä hampurilainen, huolimatta vähän pikaruokamaisesta luonteesta oli todella oivallinen. Sipuli oli aika pehmeetä, vähän viinietikkaista missä luulen sitä pyöritellyn aikansa ennen lautaselle laittoa, juustoa oli rutkasti, en tiedä mitä juustoa tarkalleen mutta luultavasti jotain emmentaalin sukuista, ei järin voimakkaan makuista mutta silti jotain makua siitä irtosi. Pihvi oli vähän pienen puoleinen, mutta lentokenttästandardeilla en sitä juuri ihmettele. Todella hyvästä paahtoasteesta ja lihan mausta ekstrapisteet. Salaattia oli mukana tuomassa vähän raikkauta mikä oli ihan kaivattua erityisesti koska kylkiäisenä tarjoiltiin sipsejä. Ketsuppi ja sipsut on muute iha hyvä kombo. 

Palataan taas myöhemmin hampurilaisiin, tänään oletettavasi luvassa jotain eeppistä mistä raportoin joskus lähivuosina!