torstai 11. syyskuuta 2014

SUPERMASSIVE

Ihan tossa meiän naapurissa (toistaseks ennen ku muutetaan) on tollanen jonku saksalaisen pyörittämä The Trees-niminen ravintola. Hämmentävä paikka. Ulkopuolelta mesta näyttää ihan joltain tiki-baarilta, sisustus on tehty keskiaikaisen ravintolan hengessä, kiviseinillä on miekkoja ja kilpiä ja musiikiksi on valikoitunut tällä kertaa Bob Marley. Mitä vittua?
Sen lisäksi sieltä saa, ainakin ravintolan oman ilmoituksen mukaan, Maltan isoimmat hampurilaiset. Osa ruokalistan burgereista on sellaisia, että ei tarvi maksaa jos koko annoksen imee kitusiinsa tunnissa. Vaikea nähdä että kukaan pystyisi siihen oikeesti.
Käytiin samassa mestassa joskus kuukausia sitten ja Saara ei ollut kovin vakuuttunut tarjonnasta, tosin ei syöty burgereita sillon. Tällä kertaa pöytään päätyi yksi burgeri ja teratonni schnitzeliä mikä oli mun mielestä kyllä ihan hyvää.
Mutta kattokaa nyt tätä vittu oikeesti:

Mitvit

On se aika iso
Siis oikeesti. Siinä missä kiloon Heinzin ketsuppia menee kolme kiloa tomaatteja, tähän yhteen burgeriin on varmasti ahdettu noin kolme kokonaista lehmää. Eikä toi ees ollu niitä "syö tunnissa, saat ilmaiseksi"-mallin burgereita vaan kyseiselle mestalle ihan standardikamaa.
Hampurilaiseen oli salaattien ja tomaattien ja muiden perusaineiden lisäksi laitettu juusto ja sipulirenkaita, joista mä söin valtaosan kun Saara ei oikein dikkaillu. 
Mitä itse lopputulokseen tulee, pihvi oli järjettömästä koosta huolimatta perin hyvä, paikoin ehkä vähän kuiva mutta ei kai tuollaista lihamureketta oo niin helppo paistaa ettei kokonaisuus jostain kohtaa kärsisi. Sämpylä oli ehkä vähän turhan kiinteä, kevyempi ja kuohkeampi rakenne olisi tuonut varmasti paremmin esiin itse sisällön ominaisuudet. Soosheissa oli jotain vähän kitkerää, mikä ei omia makuhermoja suoraan kutkuttanut mutta toi vähän luonnetta annokseen silti. 
Kokonaisuutena ehkä kuitenkin hieman tasapainoton esitys, valtava koko on omiaan mainokseksi toki mutta hampurilainen hampurilaisena tipahtaa kyllä keskikastiin silti. 
Paremmalla sämpylällä ja vähän hallitummalla makuharmonialla tässä olisi ainesta kyllä ihan a-luokan burgeriksi. 

SYÖ


3 kommenttia:

  1. No hitto, että noin surkee setti kuitenkin. Ja todellakin kuvittelin, et toi on se skabasetti, voi jumalauta :D

    VastaaPoista
  2. No, huh huh.. johan on kokoa. Millainen hinta tuollaisella oli ?

    VastaaPoista
  3. Jossain 16-17 euron huitteilla se oli eli ei kauheen paha hampurilaisesta joka ruokkii varmaan kolme ihmistä.

    VastaaPoista