tiistai 18. elokuuta 2015

Hampurilaisia Pariisissa!


Bonjour!
Oltiin retkellä Pariisissa kahteenki otteeseen kesäkuussa, ensin nimeltä mainitsemattoman tenniksen Grand Slamin vuoksi ja toisella kerralla juhlimassa Saaran synttäreitä sekä rakkautta ja rakkauden kaupunkia noin yleisesti. Matkan varrella oli totta kai muutama hampurilainen.

TripAdvisorin top-ravintoloita Pariisin osalta kun tarkastelee, ei voi olla huomaamatta miten moni kärkiarviot saanut kuppila on nimenomaan hampurilaislafka. Tällä kertaa kokeiluun meni b&m Burger Restaurant.

Kyseessä on melko vahvasti pikaruokala, vaikkakin ruoka tuotiin pöytään tarjoiltuna. Tuolla ois voinu ite kasata hampurilaisensa valitsemistaan aineksista, mutta päädyttiin kuitenkin lopulta tilaamaan suoraan listalta.

Jonomuodostelma

Ohessa myös ranskalaisia
Vaikka itsekin olen moneen otteeseen todennut, miten tylsä lisuke ranskalaiset on hampurilaiselle (tai no, oikeestaan millekään), päätettiin silti kokeilla koska noitakin oli muistaakseni jossain kehuttu. Eikä syyttä! Oli ihan parhaasta päästä ranskalaisia mitä vastaan on tähän mennessä tullut. Mutta vitun tylsä lisukehan se on, silti. 


Voittaa Hesen.
Tässä versiossa b&m-burgeria oli avokadoa, jalopenoja, juustoa, vähän punasipulia ja salaattia sekä majoneesia. Majoneesia ei rutistettu Heinzin tuubista vaan se oli selkeesti itse mestoilla tehtyä ja helvetin hyvää - mutta ei niin hyvää että ois tarvinu ihan yhtä massiivista määrää sitä tuonne väliin survoa. 

Juomaosasto
Ruokajuomana toimi vesi sekä jonkun pariisilaispanimon vaalea ale. Ihan pätevä bishe tässä tilanteessa mutta ei noussut suursuosikkieni joukkoon. 

Hampurilainen oli kaikin puolin hyvä ja täyttävä, pihvin paistoaste oli lihan laadun huomioon ottaen aikalailla täydellinen ja avokado sekä jalopenot toimii myös hampurilaisessa aika hyvin yhdessä. Muita kasviksia joukossa olisi voinut olla ehkä vähän enemmän mutta pärjää sitä tuollakin. Majoneesin määrä oli tosiaan vähän liiallinen myös, ja kun sen ylijäämä-majon yhdistää kaikkeen siihen muuhun rasvaan ja kosteuteteen mitä tuosta burgerista irtosi, jäi tarjottimelle aikamoista muhjua.

Suosittelisin b&m Burgersia päivittämään myös käärepaperinsa johonkin hieman jykevämmän malliseen. Loppuarvosana pikaruokaluonteen huomioiden on silti kiittävä. Pitänee mennä joskus uudestaan, kunhan ne muut Pariisin parhaat hampurilaisravintelit on testattu.

Mitä jäljelle jää?

Toisella, tai oikeestaan ensimmäisellä, Pariisin reissulla käytiin myös hampurilaisella. Tarkotus oli mennä seuraamaan sen nimeltä mainitsemattoman tennisturnauksen finaalia Eiffelin juurelle ja sitä ennen iski pieni nälkä. 

Aikamme haahuiltuamme löyty erikoinen amerikkalaistuotteita myyvä pikkupuoti. Puodin yhteydessä toimi myös 4-paikkanen hampurilaisravintola johon nälkä lopulta ajoi. Omalla tavallaan ihan sympaattinen miniburgeri. 

Tässä se nyt on

Tuplana, kiitos
Läpipaistettu pihvi, pekonia, juustoa, salaattia ja ketsuppia melko mitäänsanomattoman sämpylän välissä. Eipä tuota tietysti pahaks voi sanoa mutta eipä siitä kyllä sen kummemmin oo mitään muutakaan sanottavaa.

Loppukevennyksenä mainittakoon, että Pulp Fictionin legendaarisen hampurilaiskeskustelun innoittamana oli pakko käydä mäkkärissä. Ihan vaan kokeilemassa, mitä tapahtuu kun tilaa Royale with Cheesen.  

Myyjän ilme = "eivvvsss taas"
Lopputulos: 

Ei helvetti
Kyllä se vaan perkele Quarter Pounder on. Vincent Vega, olit oikeassa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti